Helsingin Sanomat 12.9.

Lähettänyt ajankohtana syyskuuta 14, 2014

Helsingin Sanomissa 12.9.2014 kerrottiin osittain virheellisesti laskuvarjoyhdistysten hyppytoiminnasta. Kattojärjestöstä käsin halutaan oikoa muutama seikka. 

Laskuvarjourheilu on yksi Suomen Ilmailuliiton harrastuslaji ja hyppytoiminta tapahtuu SIL:on antamien ohjeiden mukaisesti, jotka selvästi tiukentavat Ilmailulain määräyksiä. Laskuvarjohyppääminen on kerhoissa saman tyyppistä harrastustoimintaa, kuten esimerkiksi lastemme jalkapallo- tai meidän judoharrastus.

Kirjoituksessa mainittiin laskuvarjokerhojen markkinoivan tandemhyppytoimintaa ulkopuolisille. Markkinointi on käytännössä kerhojen sivuilla olevat tiedot eri kursseista, joilla harrastuksen pariin pääsee. Käytäntö ei ole liikunnallisten harrastusten saralla mitenkään tavaton. Laskuvarjohyppäämisen voi aloittaa tandemhypyn lisäksi kahdella erilaisella kurssilla, joko perinteisellä pakkolaukaisukurssilla tai vapaapudotuskurssilla. Ensimmäinen hyppy näillä kursseilla on jokaiselle itsensä voittamisen lisäksi portti uuden harrastuksen pariin.

Suomessa liitytään urheiluseuran / yhdistyksen jäseneksi tyypillisesti muutaman harjoituskerran jälkeen. Laskuvarjokerhoissa liittyminen tapahtuu ennen ensimmäistä hyppyä. Kirjoituksessa esiintyvä yrittäjä nostaa esille asiakkuuden: On kaupallista toimintaa, mikäli toisessa kerhossa harrastava ja sinne jäsenmaksua maksava kokenut hyppääjä meneekin välillä toiseen kerhoon hyppäämään, liittymättä sen jäseneksi. Tätä voisi verrata jälleen muuhun urheiluseuratoimintaan. Olisi melkoinen päätös vaatia kaikilta juniorijalkapalloilijoilta jonkin ottelutapahtuman järjestävän seuran jäsenyyttä, jotta toiminta saisi olla yhdistysmuotoista, eikä kaupallista. Laskuvarjotoiminnan osalta Trafi on ohjeistanut kattojärjestön (SIL ry) jäsenyyden olevan riittävä, mikäli kertaluontoisesti haluaa harrastaa lajia muussa kuin kotikerhossaan.

Kirjoituksessa ihmeteltiin kaupallisen ja harrastustoiminnan vaatimuseroja. Suomessa noudatetaan Ilmailulakia, joka on linjassa yleiseurooppalaisen ilmailulain kanssa. Ilmailulaista löytyvät erot kaupallisen ja ei-kaupallisen ilmailutoiminnan välillä. Kaupallisesta toiminnasta määrää siis kansainvälinen ilmailulaki, ei Trafi. Suomen Ilmailuliiton Laskuvarjotoimikunta pitääkin näitä maan ainoan laskuvarjohyppy-yrityksen toistuvia valituskierteitä tarkoitushakuisina. Ilmailualan yrittäjän täytyy tuntea edellä mainittu Ilmailulaki. Liekö yhdistysasian puiminen eri medioissa keino saada palstatilaa omalle yritykselle?

Kirjoituksesta voi myös saada käsityksen, että harrastustoiminnassa ei käytettäisi tyyppihyväksyttyjä lentokoneita. Tällä hetkellä kaikki laskuvarjokerhot käyttävät tyyppihyväksyttyjä koneita, ihan kuten kaupallinenkin toimija. Koneiden huoltosäännöt ovat käytännössä samat.

Laskuvarjohyppääminen kerhoissa on yhdistystoimintaa, joka tapahtuu turvallisesti Ilmailuliiton ohjeiden ja Ilmailulain säädösten mukaisesti.

 

Laskuvarjotoimikunta / Suomen Ilmailuliitto

Helsingin Sanomien artikkeli

Trafin vastine

Aviastar Oy:n vastine Trafin vastineeseen

Theme: TheBuckmaker.com Wordpress Themes © 2017 Laskuvarjotoimikunta    Kaikki oikeudet pidätetään. Kirjaudu sisään muokataksesi sivustoa