Tiedote: Suomalaiselle Inka Tiitolle tunnelilentämisen maailmanmestaruus

Lähettänyt ajankohtana lokakuuta 24, 2015

Suomalainen Inka Tiitto on voittanut historiallisen maailmanmestaruuden tuulitunnelilentämisen MM-kilpailuissa Prahassa.

Prahassa käytiin kuluneena viikonloppuna kaikkien aikojen ensimmäiset tuulitunnelilentämisen MM-kilpailut. Toisena kisapäivänä saatiin paras mahdollinen saavutus, kun suomalainen Inka Tiitto voitti kultaa Freestylen open-kilpailussa.

Tiitto voitti kultaa 61 pisteellä. Hopealle yltänyt Norjan lentäjä keräsi 59,9 pistettä. Pronssia otti Venäjä pistein 59,5.

– On kyllä todella yllättynyt olo. En yhtään ajatellut, että menee näin hyvin, Tiitto iloitsee tuoreeltaan kilpailun päätyttyä.

Maailmaa tuulitunnelilentäjänä ja laskuvarjohyppääjänä kiertävä 28-vuotias Tiitto on alunperin kotoisin Haapajärveltä. Nykyisin hän asuu Kangasalla, tosin hän viettää suurimman osan vuodesta kiertäen tuulitunneleita eri puolilla maailmaa. Huikeat taidot eivät ole tulleet harjoittelematta. Tiitto on lentänyt tuulitunnelissa kaikkiaan vaikuttavat 1300 tuntia. 

Freestyle-lentäminen on hyvin taiteellinen laji, joka vaatii urheilijalta loppuun asti hiottua osaamista. Lajiin kuuluu sekä pakollisia kierroksia, joissa lentäjän on suoritettava ennakkoon sovitut kuviot että vapaaohjelma, jossa lentäjä näyttää taiteellisempaa ja luovaa puoltaan.

 Erityisesti vapaaohjelmani meni todella hyvin, oli hyvä energia lentää, Tiitto kertoo.

Paikalla Prahassa nähtiin useita suomalaiskannattajia. Katsomossa liehuvat Suomen liput toivat tärkeän lisän Tiiton menestykseen.

 On ollut tosi kivaa kun on ollut niin paljon suomalaisia täällä paikan päällä. Tässä lajissa ajattelee aina esiintyvänsä niin kyllähän se antaa todella paljon energiaa kun on ihmisiä kannustamassa, Tiitto kehuu.

Suomi oli runsaslukuisesti edustettuna kovatasoisissa MM-kilpailuissa: Suomalaisia huippulentäjiä nähtiin jopa viidessä eri kilpailusarjassa. Neljästä jäsenestä koostuva Sirius Fly (Markku Tolvi, Pekka Lavila, Kimmo Vaahteranoksa ja Matti Miilumäki) osallistui dynaamisen lentämisen 4-way sarjaan, H&M (Heidi Lindewall ja Mauri Väistö) osallistuivat dynaamisen lentämisen 2-way-sarjaan. Muodostelmalentämisen 4-way-sarjassa nähtiin suomalainen Team Tigers (Jorma Löfgren, Eija Suvala, Joonas Karjalainen ja Nina Kivilompolo) ja naisten FS 4-way-sarjaan osallistui Team Pumas (Pirre Löfgren, Sanna Pernu-Nyholm, Susanna Raulio ja Hannamari Rissanen).

Sirius Fly ylsi seitsemännelle sijalle ja H&M lensi itsensä jaetulle sijalle 15. Team Tigers nähtiin lopulta sijalla 9 ja naisten sarjan Team Pumas ylsi sijalle 7.

Lisätiedot:

Joukkueenjohtaja Jarmo Rossi
puh. 040 759 1853

Tiedottaja Faye Lawson
puh. 040 822 6505 

Theme: TheBuckmaker.com Wordpress Themes © 2017 Laskuvarjotoimikunta    Kaikki oikeudet pidätetään. Kirjaudu sisään muokataksesi sivustoa